19. syyskuuta 2022 | Jon Hautamäki

vero

Uutta ja uusvanhaa verotusta – tarkastelussa maastapoistumisvero

Lähivuosina on tämän hetken tietojen perusteella tulossa verotuksen kannalta merkittäviä muutoksia, jotka jokaisen jo yrittäjänä toimivan tai yritystoimintaa käynnistelevän henkilön on syytä huomioida omassa toiminnassaan. Nämä muutokset koskevat kokonaan uudenlaisten verojen kehittämistä sekä toisaalta jo olemassa olevien verolajien tiukentamista.

Käymme tänä syksynä läpi näitä tulevia muutoksia artikkeleissamme. Tämä artikkeli keskittyy edellä kuvatun kaltaisen veron, niin sanotun maastapoistumisveron (myös: arvonnousuvero tai exit-vero), tarkasteluun.

Mistä maastapoistumisverossa on kyse?

Maastapoistumisverossa on kyse uudesta verosta, jolla pyritään tietyin rajoituksin verottamaan luonnollisen henkilön omaisuuden arvonnousua hänen muuttaessaan pois Suomesta. Valtionvarainministeriö on julkaissut tulevan lakimuutoksen esitöiden luonnoksen 12.8.2022 ja tavoitteena on, että maastapoistumisvero otettaisiin käyttöön jo vuoden 2023 alusta.

Luonnoksen mukaan maastapoistumisvero kohdistuisi omaisuuden laskennalliseen arvonnousuun. Laskennallinen arvonnousu määriteltäisiin laskemalla henkilön omistamien omaisuuserien todennäköinen luovutushinta Suomesta pois muuttaessa muuttohetkeä edeltävän päivän mukaan ja vähentämällä tästä omaisuuserien hankintameno. Tämä laskennallinen arvonnousu tulisi pääomatulona maksettavaksi muuttovuoden verotuksessa tai verovelvollisen vaatiessa sinä vuonna, jona omaisuus tosiasiallisesti luovutetaan, aina seuraavan kahdeksan vuoden ajan, jonka jälkeen verovelvollisuus loppuisi.

Maastapoistumisveron on tavoitteena koskea kaikkia kotimaisia ja ulkomaisia omaisuuseriä, pois lukien kiinteistöt ja asunto-osakkeet sekä pääsääntöisesti niitä omistavat yhtiöt. Luonnoksessa on erityisesti noteerattu, että maastapoistumisvero kattaa myös krypto-pohjaiset omaisuuserät. Näin ollen ei ole merkitystä, mihin juridiseen muotoon yritystoiminta on strukturoitu, vaan veron (ts. veropohjan) on tarkoitus olla kattava.

Millä edellytyksillä maastopoistumisveroa sovelletaan?

Luonnoksessa on asetettu maastapoistumisverolle eräitä edellytyksiä, joiden täyttyessä maastapoistumisvero tulisi sovellettavaksi. Edellytyksiä on seuraavaksi esiteltävät euromääräiset kynnysarvot sekä luonnollisen henkilön oleskeluedellytys Suomessa.

Veroa ei sovellettaisi laskennallisen arvonnousun alaisen omaisuuden yhteenlasketun arvon jäädessä alle 500 000 euron tai jos laskennallinen luovutusvoitto jää alle 100 000 euron. Jos edellä mainitut kynnysarvot ylittyvät, maastapoistumisveroa maksettaisiin 100 000 euron laskennallisen luovutusvoiton ylittävältä osalta tuloverolain pääomatulon veroprosenttien mukaan.

Maastapoistumisveron soveltamisen piiriin joutuvat Suomesta pois muuttavat luonnolliset henkilöt, jotka ovat olleet Suomessa yleisesti verovelvollisia ja asuneet mahdollisesti soveltuvan verosopimuksen mukaan Suomessa muuttoa edeltäneistä 10 vuodesta vähintään neljä. Verovelvollisuus syntyy siis myös muille, kuin Suomen kansalaisille.

Keihin maastapoistumisvero vaikuttaa?

Erityisesti vero iskee yrittäjiin, jotka ovat luoneet ja kasvattaneet yritystään alusta alkaen. Tällaisen yrittäjän mahdollisesti muuttaessa toiseen EU:n jäsenvaltioon tai kokonaan EU:n ulkopuolelle, olisi hänen maksettava maastapoistumisvero, vaikkei hän ole tosiasiallisesti realisoinut omistuksiaan. Lisäksi tällaisen yrittäjän omaisuuserien laskennallinen arvonnousu on todennäköisesti suuri, hankintamenon ollessa olematon ja omaisuuden ollessa tyypillisesti keskittynyt muihin omaisuuseriin, kuin kiinteistöihin tai asunto-osakkeisiin.

Toisaalta vero vaikuttaa Suomen ja tätä kautta suomalaisten yritysten houkuttelevuuteen. Kun maastapoistumisvero koskee myös muita, kuin Suomen kansalaisia, voi ulkomaalaisen työvoiman houkutteleminen olla haastavaa. Kansainvälisesti kilpaillulla osaajalla on mahdollisuus valita työskentely maansa, eikä Suomeen pidemmäksi aikaa asettuminen ja maastapoistumisveron alaiseksi joutuminen välttämättä ole heidän näkökulmastaan houkuttelevaa.

Mitä seurauksia maastapoistumisvero voi aiheuttaa?

Pahimmillaan maastapoistumisvero voi pakottaa yrittäjän jo ennen yrityksen perustamista päättämään haluaako hän perustaa ja aloittaa yritystoiminnan maassa, jossa ei ole maastapoistumisveroa, jos tavoitteena on kansainvälinen kasvu sekä mahdollinen myöhempi muutto pois Suomesta. Tämä voi johtaa suomalaisten startup-yritysten perustamiseen muualle kuin Suomeen ja siten koko startup-infrastruktuurin kuihtumiseen.

Uhkakuvana on, että jos yritystoiminta on aloitettu Suomessa ja muutto tapahtuu vaiheessa, jossa yrityksen omistusosuuden arvo ylittää asetetun kynnyksen, täytyy yrittäjän maksaa maastapoistumisvero, vaikkei yritys välttämättä ole vielä tuottanut lainkaan käteisvaroja yrittäjälle. Edellä mainitun johdosta, yrittäjä voi joutua realisoimaan omaisuuttaan tai järjestelemään henkilökohtaista rahoitusta maastapoistumisveron maksamiseksi.

Lopuksi

Maastapoistumisvero olisi toteutuessaan huomattava muutos Suomen verotukseen. On kuitenkin muistettava, että sen lopullinen sisältö ei ole vielä valmis ja siihen saattaa tulla lausuntokierrosten jälkeen muutoksia.

Lisäksi maastapoistumisveron kohdalla on tärkeä seurata Suomen tulevia eduskuntavaaleja, jotka pidetään huhtikuussa 2023. Tällä hetkellä gallup-johdossa oleva Kansallinen Kokoomus on ilmoittanut, ettei se hyväksy maastapoistumisveroa ja tulee poistamaan sen, jos pääsee hallitukseen. Täten maastapoistumisvero voi toteutuessaankin jäädä hyvin lyhyt aikaiseksi tai jopa kokonaan säätämättä.

Me Nordic Law’lla avustamme asiakkaitamme monipuolisesti vero-oikeudellisissa kysymyksissä ja keskustelemme mieluusti tulevista muutoksista sekä niiden vaikutuksista liiketoimintanne suunnitteluun.

Artikkelin laadintaan osallistui myös toimistomme lakimiesharjoittelija Mikael Huhtala.