7. huhtikuuta 2015 | Jon Hautamäki

vero & uutishuone

Konserniverokeskuksen oikaisu­lautakunta kumosi Verohallinnon päätökset koskien Nokian Renkaiden lisäveroja vuosilta 2007 – 2010

Konserniverokeskuksen oikaisulautakunta kumosi Verohallinnon päätökset koskien Nokian Renkaiden lisäveroja vuosilta 2007 – 2010.

Konserniverokeskuksen oikaisulautakunta on kumonnut Verohallinnon Nokian Renkaat Oyj:lle verovuosille 2007-2010 määräämät jälkiverot ja palauttanut asian Verohallinnolle uudelleen toimitettavaksi. Oikaisulautakunnan mukaan verohallinto oli laiminlyönyt kuulemisvelvoitteensa. Koska oikaisupäätökset oli tehty virheellisessä menettelyssä, oikaisulautakunta kumosi päätökset tutkimatta asian varsinaista sisältöä. Veronkorotuksineen ja korkoineen jälkiverot olivat yhteensä 100,3 miljoonaa euroa.

Päätöksen myötä Verohallinnon tulee palauttaa Nokian Renkaat Oyj:lle jo sen perimät verot määrältään 43,1 miljoonaa euroa.

Kiteytettynä, ko. spektaakkeli sai odotetun päätöksensä.

07.04.2015 JON